sunnuntai, 17. helmikuu 2008

Tiddidii!

Nyt olen aloittanut uuden legacytarinan kirjoittamisen. Tai no, aloitin sen jo oikeastaan jonkun aikaa sitten mutten muistanut täällä ilmoittaa. :3 *klick*

lauantai, 15. syyskuu 2007

Osa 4 - Kauniit kaksoset

Tippadii! Viimein, tuhannen ja yhden yön odottelun jälkeen, saamme nauttia katsauksesta Lamontien elämään. Mutta mitä opimme tästä tauosta? Aivan, älä koskaan lupaile extrapitkiä osia legacy-tarinaasi. Siitä seuraa vain ongelmia ja turhia viivytyksiä, kun olet ottanut kuvat normaaliin osaan, mutta tarvitset vielä kymmenen lisää. Peli-innon katoamisen vaara on aina olemassa! Kuten nyt. Ei kun eilen. Ja ennen sitä. Joka tapauksessa; lukekaa lukekaa! Ei kun älkää vielä! Huomatkaa kasvanut kuvan koko, joka saattaa aiheuttaa ongelmia pohjan kanssa. Tästä syystä, minun pitää luultavasti vaihtaa pohja, älkää vaaaaaan tulko valittamaan minulle jos ette enää tunnista tätä legacya ulkoasun perusteella (tai muuten siirrän Blogspottiin)! Hakatkaa vaikka päätänne seinään...    Kuvat hyppimään:

1.jpg
Aika päätti kulkea eteenpäin, Carlosin perheen ongelmista huolimatta. Kaksoset siis kasvoivat onnellisesti (epä-onnellisesti ei voi vielä tässä vaiheessa) taaperoiksi. Kuvassa on nuorempi puolisko, Téte...

2.jpg
...kun taas tässä suloisen pelottavalla tavallaan hymyilee vanhempi, eli Eva.

3.jpg
Mutta ei sovi unohtaa esikoistakaan. Huomatkaa, Eva ja Sera liikuskelee täysin samaan aikaan :3 Ei suinkaan Téte ole matkalla ulkopuolisuuteen?

4.jpg
Kuten suurin osa teistä aktiivisista --ja myös epä-aktiivisista-- kävijöistä ehkä arvelivatkin, ei Par... siis Carlos ole sopiva persoona yksinhuoltajaksi. (kuten ehkä huomaatte)

5.jpg
Yötä päivää, päivää yötä.... kolmen taaperon hoitaminen yksinään ei olisi herkkua edes pätevälle lastenvahdille. Tai en minä tiedä, ei simssissä ole sellaisia!

6.jpg
Mutta helpotusta hoitotaakkaan tarjoaa Sera, the kasvaja joka ei tarvitse enää hoitoa. Nämä tytöt eivät näytä kovin kauniilta tähän mennessä?

7.jpg
Kilttinä tyttönä Sera meni petiin jo ennen auringonlaskua, tulevia koulupäiviä varten. Isin pikku esikoinen :3

8.jpg
Carlosin täytyisi kyetä maalaamaan itsensä, ja ehkä jopa seuraavaan perijän, aikuisikäisenä. Tämän vuoksi suuri osa miehen ajasta kului maalaustelineen äärellä. Hän alkaa jo pikku hiljaa olla melko taitava!

9.jpg
Kuten jo mainitsin, ei simssistä löydä pätevää lapsenvahtia edes hiirien ja elefanttien kera. Eikun siis kiss.. noh, ei sillä niin väliä. Eva laitettiin lattialle syömään tuolille unohtunutta velliä, vielä ilman lusikkaa! Mieti! Ilman lusikkaa! Raughhhh...

10.jpg
Maalaustelineen hetkeksi jättänyt Carlos alkoi tuntea outoa vetoa naapurin mustiin, kiiluva silmäisiin koiriin. Toivottavasti on ukkeli perillä siitä, että tuo koira ei ole koira.

11.jpg
Perhe, perhe, perhe, perhe, perhe, perhe... kuka sitä edes jaksaa? Carlos yritti vaihtaa elämäntoivettaan johonkin mahdolliseen. Noh, eipä mennyt ihan niinkuin piti. Tavoitemittari ylpeästi... *kröh*.. punaisella, sai arvon kantaisä tavoitteekseen juustoleivän. Eikun, syöpöttelyn...

12.jpg
...jonka vuoksi Lamontin perheessä syötiin ainoastaan juustoleipiä. Carlos kun toivoi yli kaiken jonain päivänä syövänsä 200 juustoleipää.

13.jpg
Tilulii! Synttäriiit! Kaksoset hyppäävät vauhdilla ulos luovuuslelujen lelulaatikosta, turhien romujen maailmaan. Jostain syystä Carlos koki valvollisuudekseen olla ilkosillaan tyttäriensä syntymäpäivänä.

14.jpg
"Kauniit" kaksoset! Eva (oikea) on mielestäni kauniimpi kuin Téte (vasen), jonka silmät ovat vähän.. pilipali.

15.jpg
Téte taitaa olla ulkopuolisuuden rajamailla horjahtelemassa. Kaksosista toinen päätti isosiskon olevan mukavampi leikkikaveri kuin kaksoissisko, jonka hevosta ei kaivattu 'hevonen ja auto'-leikkiin.
"Sit tää hevonen löytää lattiasta pommpupaikan ja lentää taivaalle!" "Mut tää autopa sit lentää siivillä perään ja yrittää syödä sen hevosen." Autoilla ei ole siipiä, eikä lattiassa pomppupaikkoja!

16.jpg
Muutta riittäähän sitä aikaa kaksossiskojen yhteisiin pelihetkiinkin. Hmm, oikeaa puhelinluetteloiden hyötykäyttöä!

17.jpg
Tulos ei kuitenkaan miellyttänyt molempia osapuolia, jonka vuoksi seurasi verinen tahtojen.. siis nyrkkien, taisto. Isä tuntuu olevan varsin kauhuissaan.

18.jpg
Party party! Tytöt pääsivät yksityiskouluun pistein 62/90. Mitä.. odottakaas, korvanappiin sanotaan jotain.. siis mitä?! Ei tullut pääsyä yksityiskouluun ei... Ko. koulussa ovat niin nipoja, että pisteitä täytyy olevinaan olla niin paljon kuin siellä määrätään.

19.jpg
Tétellä on aivat omat ja ainutlaatuiset hoitomenetelmät pettymykseen. Hän söi sipsejä tyhjästä pussista. Leppoisaa puuhaa, eikö? Suosittelen lämpimästi 8>

20.jpg
Sera ei tuntunut olevan kouluunpääsemättömyydestä moksiskaa. Päinvastoin, tyttöhän leikkii kuin viimeistä päivää!

21.jpg
Minka Hurtta, naapuruston kauhu. Carlos on tullut epätoivoiseksi kun tällaiset kelpaa jälkeen Sylvian?

22.jpg
"Hiukkasen" rupsahtamaan päässeellä Carlosilla ei kyllä näyttäisi olevan vaihtoehtojakaan... Minkan rumuus on toki puita kaatavaa, mutta niin on Carlosin vartalokin.

23.jpg
Huono arvosana on.... no, huono arvosana. Läksyt on tehtäviksi tarkoitettu.

24.jpg
Rahapulaan löytyy aina pikainen apu tavoitepisteillä. Näin huomasi myös Paris, kun rikollisuuteen turvautui...

25.jpg
Paha saa aina palkkansa, sanotaan 8D

26.jpg
Tulipalot ei kissoja järkytä, ainakaan Penaa joka taitaa pitää pedistään...

27.jpg
Perijähuone, huone perijöille. Perijäseinä, seinä perijöille. Carlosin nikkaroima komero on perijöiden oma pikku valtakunta, jota he hallitsevat muotokuvineen. : p

28.jpg
Kala syö sateella..... jopa tytöt tietävät sen!

29.jpg
Mutta tässä tapauksessa niin tekevät saappaatkin. Lalaa, synthärisaapaassss.....

30.jpg
...on paras saapas teinineideille 8> Sera kaunistui kasvaessaan.... Taitaa tulla kova perijäkisa?

Pahoittelen kuvien kokoa, ja tekstin kökköisyyttä, ei vaan jaksa... || Kommenttiaaaa?

sunnuntai, 15. heinäkuu 2007

Osa 3 - Kultainen joulu

Tässä avataan viimein lisää Lamontien sukukronikoita ja kerrotaan kuinka Sylvia... enpäs kerrokkaan vielä, lukekaa itse! Toivottavasti osa miellyttää:

1.jpg
Carlosin viikot kuluivat pääosin saman kaavan mukaan. Hän hoiti Seraa (siinä se lapsen nimi)...

2.jpg
...kävi töissä, sekä...

3.jpg
...joogasi. Omasta mielestään se rauhoittaa hänen "sieluaan". Ehkä se auttaisi myös unohtamaan 'olenparishiltonvähäxihq'-ajatukset. Huomatkaa kauniisti poseerava Pena!

4.jpg
Penasta puheenollen.. Carlos on lämmitellyt suhteita kissansa kanssa melko mukavasti, vai eikö? Ehkä joogaus onkin auttanut ukkoa jollain tapaa, kun on noin iloinen läpi kurjien elämän päivien.. Tai sitten syy löytyy lähestyvästä jouluaatosta, joka on ollut Carlosin lempi juhla jo 4-vuotiaasta asti. Lähinnä..*kröhöm*.. lahjojen takia.

5.jpg
Toisin kuin Carlos, Sylvia ei halunnut kuluttaa päiviään saman tylsän kaavaan mukaan. Hän haki jotain räväkämpää, kuten syrjähyppyjä! Ei ole nainen miestään varten koskaan hajuvettä laittanut...

6.jpg
Tässä mennän kuitenkin ehkä jo liian pitkälle! Sylviaaaa.. Carlos tulee puolen tunnin kuluttua kotiin, eli tarkoittaa: LOPETTAKAA HETI!
"Mikä se oli?! Maanjäristys?" Kaarlo säikähti.
"Ääh.. diktaattori se vain ärjyy itsekseen. Jatketaanhan vaikka Seran huoneessa, jookos."

7.jpg
Kohtalokas  virhe, Sylvia. Carlos saapui vain pari sekuntia liian aikaisin... Taisi rakkaus hiipua vauhdilla Carlosin suhdeluettelossa.

8.jpg
Tässä vaiheessa jo pienessä hiprakassa oleileva Sylvia ei välittänyt, vaikka jäikin kiinni. Meno vaan paranee, sitä mukaa kun riskit vähenee... Toivottavasti jompi kumpi säilytti ehkäisyvälineitä kukkarossaan!

9.jpg
"Niin, kyllä, tulemme sinne Seran kanssa niin pian kuin mahdollista. Hyvä, nähdään äiti!"
Carlos oli suunnitellut joulua äitinsä luona ulkomailla jo jonkin aikaa, ja päätti nyt lähteä yhdessä vaimonsa ja lapsensa kanssa, tietenkin kertomatta mitä tapahtui Sylvian ja tämän Kaarlo-ystävänsä välillä.

10.jpg
Lähtö jouduttiin kuitenkin perumaan, kun Carlos huomasi Sylvian olevan raskaana. Eihän nyt raskaana olevaa naista voisi lentokoneeseen tunkea! Ties mitä vauvalle (tai pahimmassa tapauksessa vauvoille) kävisi? (vaikka se/ne ei välttämättä olekaan hänen lapsensa) Joulu siis päätettiin viettää kaikessa rauhassa kotona...

11.jpg
Aaah, ihanainen Sera vauva kasvaa vielä ihanaisemmaksi taaperoksi!

12.jpg
Tällainen söpöliini on pikku Sera ^^ Hiukset vaihdoin, väriä en. Peri isänsä värin, tosin hiukan tummempana.. Kyllä, Carlosin pää on ruskea!

13.jpg
Itseään kunnioittavan lapsen täytyi osata kertoa lahjatoiveensa aikuisille. Eikä se onnistu, ellei lapsi osaa puhua. Siispä Carlos keitti lapselleen pullollisen vahvaa mahtimaitoa ja kertoi mitä nalle tarkoittaa, jotta lapsi osaisi sanoa toiveensa jopa oikein!

14.jpg
Joulu ei ole joulu ilman joulupuuta! Niin lausahti Carlos ja vei töistään kirveen, jotta saisi kaadettua poliisiaseman pihassa törröttävän kuusen omaan olohuoneeseensa.

15.jpg
Valkoinen, on joulun väri, aainaainen.. Laalaalaaa!*rallatusta* Carlos oli perheensä ensimmäinen ensilumen näkijä. Se on varmasti sanoinkuvaamattoman upea tunne, jota ei voi sanoin kuvailla. Se täytyy kokea itse!

17.jpg
Pikku Sera halusi nauttia ulkoilmasta ja päätti karata kotoaan...

16.jpg
..no ei oikeasti! Hän vain halusi tervehtiä 'isoa päätä', jonka kanssa Carlos leikki. Eihän Sera voinut tietää, että pää onkin lumiukon jalat!

18.jpg
Ensilumen laskeuduttua Sylvian kumpu vain kohosi...

19.jpg
...ja kohosi. Pena on tunkenut taas kuvaan, jälleen kerran oven vieressä! Mikähän pakkomielle sillä on?

20.jpg
Viimein koitti kohuttu jouluaaton aamu. Sera oli ensimmäinen joka heräsi, ja herätti huudollaan koko talon, mukaanlukien Penan joka luikki piiloon naapurin lintualtaaseen..

21.jpg
Sopimus oli, että lahjat avataan vasta aamiaisen jälkeen. Mutta kärsimätön Sera päätti salaa käydä availemassa lahjojaan. Hän ehti penkoa villasukat, pupulelun, uuden Kindercaman tuttipullomalliston, sekä Carlosin uuden tietokoneen. Carlos ehti hätiin juuri ajoissa, ennen kuin tyttö ehti iskeä hampaansa koneen johtoihin...

22.jpg
Lukuisista esteistä huolimatta perhe pääsi lopulta nauttimaan joululettuja. (Paitsi tietysti Sera, jolla oli vain kaksi hammasta.) Aamiaisella vietettiin tasan 36 minuuttia sanomatta sanaakaan, (Paitsi tietysi Sera, joka pulputti kuin papupata koko ajan.) kunnes Carlos lopulta kertoi metsästyksen (lahjojen avaamisen) alkaneen...

23.jpg
Sylvia katui syvästi tekoaan ja antoi Carlosille lahjaksi pullollisen kalleinta vuosikerta viiniä. Carlos ei kuitenkaan ottanut lahjaa vastaan ja avioliitosta tuli molemminpuolin rakkaudeton. Sylvia toivoi syvällä sydämessään, että perhe kuitenkin pysyisi vielä yhdessä, edes lapsien tähden. Carlosilla vaan oli mielessään toiset aikeet...

24.jpg
"AARRGGGHHH!!! Mikä tuskaaaaa!"
Sylvian synnytys käynnistyi aivan yllättäen, kesken surullisten jouluviisujen.

25.jpg
Synnytyksen aikana Pena pääti kasvaa täysikasvuiseksi kolliksi. Oven vierellä edelleen...

26.jpg
Pahimmista painajaismaissimista painajaisista on tullut totta! Sylvia puski maailmaan kaksoset! Käänne jota kukaan ei ollut odottanut, ei edes juustokakkua syönyt perheen äiti. Tytöt saivat nimikseen Eva ja Teté. Mitä? Määkö muka olisin kattonu liikaa Serranon perhettä? (YLE1 ark. klo 9.15) Nyt kun lapset on syntyneet, on Carlosin aika toteuttaa suunnitelmansa... :

27.jpg
"En kestä enää sinua ja valheitasi! Tämä on loppu! Pakkaa tavarasi ja häivy, avioero-paperit tulevat postissa äitisi luo!"

28.jpg
Niin Sylvia jätti Lamontien talon, toistaiseksi tuntemattomasta syystä hymyssä suin. Vielä tänäkin päivänä, osoitteesta Kukkakuilu 3, saatat tarkkaan kuunnellessasi kuulla miehen nyyhtyttävän itsensä uneen...

*sniff* Surullista.. Ai mitä? Mihin katosi se extra pitkä osa? Sitä ei nyt tällä kertaa tullutkaan, mutta ensi kerraksi sen lupaan, jookos...
Lamontin sukukronikat sulkevat kantensa hetkeksi, ja kiittävät

-Coph

torstai, 31. toukokuu 2007

Osa 2 - Uusi perinne ja hiippari

Tässä osassa on pari kohtaa, jotka ovat tietyllä tavalla todella pielessä! Vaikka pelasin koko osan vasta noin puoli tuntia sitten, ehdin unohtaa lähes jokaisen kuvan tarkoituksen, sekä järjestyksen :3 Hyvä minä! Tämä osa jatkuu ensimmäisestä tutulla "vain n. 20 kuvaa"-linjalla.

1.jpg
Carlos jatkaa edelleen kuntoiluaan, mutta kyllä aihettakin löytyy! Lainvalvonta uralla ei nimittäin edetä ilman kuntopisteitä... Jostain tuntemattomasta syystä tarvitaan myös... siivouspisteitä?  Mitähän se Carlos nyt tekikään työkseen?

2.jpg
Kyllä se kuntoilu kannattaa! Carlos sai ylennyksen.. miksi lie poliisiksi, en muistanut ottaa ylös :3 Joka tapauksessa ukkeli tienasi reilu 600 ja sai bonuksena n. 1200 simoleonia.

3.jpg
Carlosin käydessä aktiivisesti töissä, Sylvia saa kokea kotona äitiysloman ihanuudet (ja painajaiset).
"Mitä, mitkä painajaiset?! Mi.. minä juon kamomillateetä ennen nukkumaanmenoa! En koskaan näe painajaisia!" Lyödäänkö vaikka vetoa, Sylvia? Kyllä sinä näet, vaikka ehkä et unissasi... *karmivan ilkeän vihjaileva irvistys*

4.jpg
"Pidä kiinni unelmistasi!" on Carlosin motto nykyään... Vähän samaa kliseistä tyyliä edustava lausahdus, kuin 'tartu hetkeen' tai 'Carpe Diém'. Noh, mies onkin vähän ajastaan jäljessä... Ainiin, kuvaa... Koska Carlos toivoi saavansa kasvattaa 20 eläintä ikuisen platinamielialansa vastineeksi, täytyi toteutus aloittaa pikimmiten:

5.jpg
Kissan ostaminen oli luonnollinen päätös tässä tilanteessa.. On se shöpö höpönashu Pena :3
"Tui tui... Sinustapa tuleekin isin oma nukkumakaveri kun kasvat, eikös niin Pena?" Carlooos.. mietihän mitä Sylvia siitä sanoo! Tykkääköhän arvon rouva eivieläihan Lamont edes Carlosin uusimmasta hankinnasta?

6.jpg
Ainakin "ihanaa Carlos, rakastan sinua, oma ihana kultapupuni" -reaktiosta päätellen Sylvia piti Penasta varsin suuresti. Leikkiminen ainakin sujuu luonnollisesti..

7.jpg
Jipii, lisää ylennyksiä! Carlos on nyt rikospoliisi, ja joutuu luopumaan hienosta univormustaan... Mitäköhän kulman tyt... siis kundit siitä sanoo? Siis eihän kukaan tässä perheessä ole tehnyt syrjähyppyä... vai onko? "No ei, ei ole todellakaan! Tämä perhe on onnellinen sellaisenaan, eikä se tule muuttumaan! Sen lupaan, niin totta kuin nimeni on Paris Hil... siis Carlos Lamont!" Carlos huuteli maille ja mannuille juuri kuvan oton jälkeen.


8.jpg
O-ou, Carlos tekemässä ruokaa! Toivottavasti Mr. Enomistayhtäänruoanlaittopistettävaikkaniinväitänkin osaa olla polttamatta koko taloa poroksi (hih, hauska sana :3 Kyllä, olen outo).

9.jpg
Juustopasta onnistui varsin hyvin, ei edes palanut pohjaan. Huomatkaa Carlosin salonkikelpoiset ruokailutavat :3

10.jpg
Tiesin aina, että Carlos tykkää katsoa lasten kanavaa syödessään :3 Eikös tuo Simcityä tuhoava botti ole sama, jonka Sims ykkösessä oli myytävänä? (Olipas siinä muuten tyyris siivooja, halvempaa oli palkata sisäkkö)

11.jpg
Ahaa, kiinni jäit Sylvia! Lamontien jääkaapista pihistettyjen suolakurkkujen arvoitus taisi selvitä... Carlos kun jo epäili kummituksia, vaikka eihän tontilla edes ole kuollut vielä ketään.

12.jpg
Perheen johtavana ainoana mieshenkilönä -ja suvun ensimmäisenä siminä- Carlos koki pyhäksi velvollisuudekseen luoda perheelle erilaisia perinteitä, joita noudatetaan tulevien sukupolvien kera... Ensimmäinen niistä oli perijän muotokuvan maalaaminen ja muistoseinälle ripustaminen. Aivan, talossa ei edes ole muistoseinää...
Mutta ehkä parin ensimmäisen perijän maalaaminen tulee olemaan Sylvian työlistalla, hänellä kun on tarpeeksi luovuuspisteitä muotokuvan maalaukseen, toisin kuin Carloksella.. (Ja kyllä, saatte kärsiä näistä über pitkistä kuvateksteistä ehkä tulevaisuudessakin, *muah*)

13.jpg
Mutta nyt siirrytään pitkien kuvatekstien maailmasta hiipparien maailmaan... Tämä Niitty Tanjunen on ottanut tavakseen tuijotella Lamontien iki-ihanaan taloon (sisälle, ikkunasta), yleensä juuri silloin kun Carlos on WC:ssä. Meibi shii hääs ö cräsh on him :3

14.jpg
Ohhoh, onpas se iso... Sylvian raskaus etenee hyvää vauhtia ja saapa hän kohta lisää vapaapäiviäkin vauvan hoitoon. Ei ole tainnut kertaakaan käydä töissä Carlosin luo muutettuaan? Kaksi ensimmäistä päivää oli vapaata ja parina muuna esitettiin sairasta (ja samalla viivytettiin monia oikeuden käyntejä :3 Sylviahan oli tuomari ammatiltaan, ellen väärin muista)

15.jpg
Nyt kun vauva pian jo syntyisi, joutui Par.. siis Carlos nikkaroimaan tälle ihka oman 'im a barbie girl' huoneen. Pitää vaan toivoa, että syntyisi tyttö, tai sitten isänsä tavoin itseään Parisiksi / Britneyksi kutsuva poika... Teidän onnenne etten ottanut kuvia yöllä, vasemman puoleiselle seinälle laitetut (kuvan oton jälkeen) pinkit seinälamput kun hohtavat salaperlääistä ja karmivaa ufovaloa koko huoneeseen ja näyttää siltä, kuin laser kone olisi hajonnut ja heittänyt valonsa ympäri huonetta.

16.jpg
Tässä näette tämänhetkisen talon sisustuksen. Se ei ole muuttunut muuten ollenkaan, paitsi muutama tavara on vaihdettu kalliimpiin... Ainiin, eihän tässä ole edes ollut 'kokotalosisältäpäin'-kuvia :3 (tykkään noista 'mikäliejokujuttu'-kuva ym.)

17.jpg
Äärimmäisen vaikea raskaus, äärimmäiset keinot. Tarmonaattoria kipeästi kaipaava Sylvia tarvitsi epätoivoisesti lisää tavoitepisteitä, tietenkin kyseistä tarmista varten. Jäi siitä kuitenkin 4000p. puuttumaan, mutta se on pikku juttu :> Ei sitä tarmonaattoria tosin saatu, mutta... sekin on pikkujuttu!

18.jpg
Kamala nälkätarve, rakkotarve, sekä energiatarve saatiin kuitenkin lopulta täytettyä rehellisin keinoin, ja Sylvia pääsi kasvattamaan logiikka-taitoaan, jota vaaditaan seuraavaan ylennykseen. Myös karismaa tarvitaan, mutta siihen ei aikaa löytynyt koskaan (ainakaan raskauden aikana).

19.jpg
Arrgggh! Vihaan ystäviä, vihaan puhelinta, vihaan kaikkea mikä liittyy ärsyttäviin ja nalkuttaviin ihmisiin jotka haluavat lähteä shoppailemaan keskellä kiireitä! Sylvian ystävät soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli ja soitteli, niin pitkään kunnes lopulta lopettivat.

20.jpg
"Eaaaaaaaahhhhhhh! Mikä tuska!" minähän sanoin, että Sylvia kohtaa painajaismaisimmat painajaiset mitä hän on koska painanut... öhm...
Joka tapauksessa synnytys käynnistyi ja näytti suunnilleen samanlaiselta kuin muidenkin simnaisten. Puhelin muuten soi myös tässä kohtaa.

21.jpg
Tälläinen söpö 'sainladatutkulmakarvatjotkaonainasamanväriset'-tyttö sieltä tuli. Tosiaan, kulmakarvat on ladatut, eikä niistä näe minkä hiustenvärin on saanut, koska ne ona aina samanväriset. Tytön nimeä en muista, mutta joku hieno se oli kuitenkin :3

22.jpg
Tottakai tuleva isintyttö pääsi isin sylkkyyn <3

23.jpg
Nyt kun vaikea raskaus on ohitse, voidaan viimein keskustella perheen tärkeistä asioista, kute uusista lapsista. Toivottavasti tämä jäi kuitenkin pelkkään jutteluun...

Tällaista tällä kertaa :3 Ensi osaan uskallan luvata 'ehkäeiniinkäänteisiä'-käänteitä, kuten Sylvian uusia juonia >:D Heh, vaimo on pahin! Kommentoikaa kommentoikaa, tuplatkaa osa 1:sen kommenttimäärä, niin seuraavasta osasta tulee piiiiiiiiiiitkä :3 Niin, ja muistakaa huomauttaa suurimmista kirjoitusvirheistä niin korjaan ne...

-Coph

tiistai, 29. toukokuu 2007

Osa 1 - Mies jonka tilauksen kiinteistönvälitys sotki

Viimein saatiin internettiin uusi legacy minulta :3 Toivottavasti miellyttää niin uusia lukijoita, kuin Brockia seuranneitakin.

-Coph

1.jpg
Tässä on Carlos Lamont ( 3 siisteyttä, 8 menevyyttä, 4 toimeliaisuutta, 4 leikkisyyttä, 5 kiltteyttä). Hän luuli ostaneensa kauniin rantatontin lammen rannalta, mutta saikin ylisuuren tontin kaupungin laidalta. Alpiinokedoksi kutsuttu alue on toki ihanteellinen paikka kasvattaa suuri perhe, josta perhetavoitteinen Carlos haaveilee. Suuri tie on kuitenkin vaarallinen, mikä tekee paikasta hyvin harvaan asutun. Ehkä siellä silti pärjätään ja onnistutaan toteuttamaan elämäntoiveet (Carlosilla 20:en eläinlapsen kasvattaminen).


2.jpg
3.jpg
Köyhänä miehenä Carlos ei tietenkään saanut rakennettua mitään unelmakämppää... Yläpuolella näkyy talo ulkoa, sekä sisältä. Kalusto on vähäinen, mutta riittää täyttämään poikamiehen tarpeet varsin hyvin. Huomatkaa keskiaikainen sänky ja yöpöytä :3 Ne on vaan pirun halpoja!

4.jpg
Jokapaikan höylä ennustuseukkonen saapui paikalle treffipalveluineen, ja tietenkin Carlosin täytyi käyttää tilaisuutta hyväksi. Maksuksi Carlos tarjosi 1000 simoleonia! Aika paljon ottaen huomioon 4800 simoleonin rahavarannot.. Ei ihme, että taloa ei ole nimeksikään :3

5.jpg
Uuuh, mikä hottis taivaasta tippui <3 Turha odottaa rumia lapsia, jos tämän perheeseen saa! Sylvia Kiiski on naikkon.. ehm.. leidi nimeltään.

6.jpg
No mutta Carlos! Et kai sinä tyttöä lyö, ethän? Tuotahan voisi jo kutsua perheväkivallaksi.. ainiin, Sylvia ei ole perhettä, vielä ainakaan ;) Onneksi nainen tuntuu nauttivan tappelusta.

7.jpg
Viimeinkin lähempää tuttavuutta! Toivottavasti Carlos vain ei etene liian pitkälle liian nopeasti, kun nytkin käsi tuntuu olevan turhan lähellä jotain, mihin ei kannata vielä sitä asettaa...

8.jpg
Oioioioioih, ne on niiin söpö pari :3 Täydellisiä yhdessä!

9.jpg
Mukavasta illasta huolimatta, jäi Carlos syömään nuudeliateriansa yksinään... Miesparka, niin herkkä ja haavoittuvainen, että voisi melkein itsekkin itkeä... Onneksi aina koittaa uusia päiviä :>

10.jpg
Aamun sarastaessa Carlos syöksyi välittömästi puhelimeen kutsuakseen Sylvian luokseen. Kaunis Doris ei ole tainnut nähdä tällaista aiemmin, näyttää nimittäin hiukan pelästyneeltä :3 Tai sitten se johtuu Carlosin epäromanttisesta vaatetuksesta. Tässä muuten muutetaan yhteen <3

12.jpg
Sylvia toi mukanaan 15 247 simoleonia ja 1000 simoleonin päiväpalkan tuomarina. Tällainen tuli uudesta, tapetillisesta talosta. Ikkunat ja autokin löytyy! Huomaattekos mitä pihatien luona tapahtuu?

13.jpg
Aivan oikein! Carlos kosii Sylviaa, joka suostui välittömästi. Sylvian vaatteet pitää kuitenkin saada nopeasti vaihtoon...

14.jpg
On se kyllä kaunis... Pidin hiukset saman tyylisinä kuin aiemmatkin, parempi väri vaan :3

15.jpg
Heti tositoimiin! Toivottavasti nuori pari muistaa ehkäisyn... Vauvoille kun ei vielä tässä vaiheessa olisi hirveästi tilaa.

16.jpg
Illemmalla (yöllä) Sylvia pääsi ostamaan niitä vaatteita. Hajuvesipullokin taisi tulla ostettua... Toivottavasti Carlos pitää voimakkaasti tuoksuvista naisista, ettei avioeroa heti tule!
"Hihii, Carlos ihastuu uusiin vaatteisiini ja Au páur-hajuveteeni!"

17.jpg
Tälläista vaatetta tuli ostettua... Varsin mukava vaateparsi, sanoisin.
"Ehm.. tietenkin pidän uudesta.. ööh.. mekostasi!" Carlos sanoi Sylvialle tämän vaihdettua vaatteensa. Se ei ole mekko, Carlos!

18.jpg
Ups, taisi sittenkin unohtua se ehkäisy... Sylvia kävi saman yön aikana noin 4 kertaa oksentamassa raskauspahoinvointiaan. Vaikea raskaus siis tiedossa, Sylvia.
"Eih.. Ja kun ajattelenkin synnytyksen tusk.. *oksennus*!"

19.jpg
Aamuyöpala tuntuu maistuvan Sylvialle.. Ei ole naisparka päässyt vielä kertaakaan kunnolla nukkumaan, kun oksenteluun kuluu kaikki aika. Kumpa vain ei tulisi kaksosia! Vihaan kaksosia..

20.jpg
Carlosin uusi työ vaatii rankkaa kuntoilua. Yövartijan hommassa ei pärjätä mehupaukku vatsalla, ehei!

21.jpg
Siispä kuntoilemaan!

Toivottavasti miellytti kaikkia, jotka vaivautuivat lukeamaan. Yritän saada seuraavan osan aikaiseksi mahdollisimman nopeasti.. Pelissä Carlos taitaa istua edelleen tuon samaisen kuntolaitteen parissa, mikä tarkoittaa, että pelaamaan täytyisi päästä!
Muistakaa kommentoida!

-Coph